29. joulukuuta 2011

Uuden Vuoden Yllätyspussit



Näitä lähtölaskentapusseja näkyi viime vuonna monessa blogissa. Idea oli niin hyvä, että halusin tehdä saman tänä vuonna oman perheen kanssa. Kaikki lapselliset (tarkoitan äitejä ja isiä) tietävät miten hermoja raatavaa se kysely "Kauanko vielä?" "Joko kohta on uusi vuosi?" "Montako tuntia vielä???" voi olla.

Ajatuksena siis on, että jokaisen kellon aikaan (vaikka tasatunnein) lapset saavat avata pussin ja tehdä sieltä löytyvän aktiviteetin, tai vaihtoehtoisesti: pussista löytyy pikku lahja.

Pusseja voi tehdä niin monta kuin haluaa. Meillä tehtiin 6 pussia.

Tässä esimerkkejä mitä meidän pusseista löytyy:

Aloitamme lähtölaskennan
KLO: 18:00
Ensimmäisestä pussista löytyy CD
(johon olen kerännyt niin lasten, kuin aikuistenkin suosikkikappaleet) ja ohjeet siirtää huonekalut seinien laidoille, jotta voimme aloittaa Uuden Vuoden perhe-jamit.

KLO: 19:00  Elokuva ja tietenkin sopivaa naposteltavaa.
Pussiin mahtuu juuri tuo uusi DVD ja pikku pussukat karkkia.

KLO: 20:00  Photobooth --- Valokuvia!
Tein valmiiksi hauskoja silhuetteja, viiksiä ja puhekuplia ja liimasin ne tikkujen varteen. (Tai voit käyttää tähän jo kotona olevia naamiasasuja.)
Vuorotelkaa kuka on kameran takana ottamassa kuvia.




KLO: 21.00 Peliaika
Kerätään koko perhe lautapelin ääreen. (Ei mahdu yllätyspussiin, mutta  nopat tai korttipakka mahtuvat.)

KLO: 22:00 Tinat
Perinteiset suomalaisen tinan valaminen ja vapaamuotoinen tulkinta mitä vuosi 2012 tuo tullessaan ;D

KLO: 23:00 
Jos olisin Suomessa laitaisin tähän pussiin sädetikut, valitettavasti en ole täällä vastaaviin törmännyt.
Taidan siis tyytyä täkäläisiin paukkuihin ja "noisemakers" (ovat sellaisia pikku torvia joilla turautellaan vanhemmilta korvat ja hermot uuteen uskoon) ;D Tästä syystä nämä löytyvät viimeisestä pussista ja mystisesti "häviävät" talosta ennen aamun kajoa.....

Tässä meidän pussien sisältö. Ei mitään kamalan ihmeellistä, enemmänkin puuhastelua lasten kanssa joka auttaa aikaa kulumaan ilman "Mulla ei oo mitään tekemistä" tai "Mulla on tylsää" marmatuksia.

Hyvää Uutta Vuotta 2012! HAPPY NEW YEAR 2012!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...